Sanotaan se tässä heti aluksi…

 

lapsuuteni unelma-ammatti ei ollut valokuvaaja (se oli eläinlääkäri). En ole kulkenut koko ikääni kamera kaulassa, en koskaan kehittänyt itse valokuvia, enkä edes käynyt pimiössä. En ole opiskellut valokuvausta (kursseja ja harrastelijaopintoja lukuunottamatta). Ihmettelen päivittäin, miten valokuvaajat aikoinaan saivat filmikameroiden kanssa julkaisukelpoista jälkeä.

 

Sen sijaan, lapsesta asti olen rakastanut kauniita asioita. Esteettisyys ja visuaalisuus antavat minulle sisäisen rauhan. Tulen yksinkertaisesti onnelliseksi kun saan luoda jotain kaunista. Olen askarrellut sormet liimassa (tai veressä, aiheesta riippuen) kaikkea sukkahousuisista nukenpäistä kuviosahattuihin taulunkehyksiin, olen kuivattanut kukkia ja opiskellut kukkasidontaa, olen kutonut, huovuttanut, virkannut, ommellut, tehnyt joulukortteja ristipistotöistä. Olen uppoutunut sisustamiseen itsemuurattua sisustustiiliseinää myöten – tapetoinut, petsannut, hionut, porannut, sahannut, sekoittanut betonia…

Opiskelin aikanaan itselleni kunnon ammatin ja valmistuin markkinointi-ekonomiksi. Tein pitkän uran markkinatutkimuksen ja markkinoinnin parissa, mutta kun valokuvaus vei minut mennessään, huomasin tulleeni henkiseen kotiini. Olin löytänyt jotain, jossa saan edelleen luoda eteeni kauniin näkymän – oli kyse se sitten metsämansikoista peltimukissa tai kukkakranssista vanhalla puutaustalla. Valokuvaamalla voin ikuistaa tuon näkymän, ja yhdessä ystäväni Photoshopin kanssa voin muokata sen vielä todellisuuttakin kauniimmaksi. Kuva kerrallaan pääsen tekemään maailmasta kauniimman. Tämä on unelmatyöni.

Toivottavasti valokuvani suovat iloa myös Sinulle!

Share This